Parin päivän aikana ei ole suuria pikkukirjastossa tapahtunut: yksi lastenkirja palannut kierrosta ja Roope-Sedän taskukirja lähtenyt luettavaksi. Mutta tänään tapahtui suuria ulkopuolella.
Kesän sateet tappoivat keväällä istutetun orvokin, niin oli aika tehdä uusi koristeluistutus. Mies korjasi jopa kottikärryn, niin ei tarvinnut selkä vääränä raahata tarveaineita kirjastolle, vaan sai ne helposti kärrättyä paikalle. Nyt on somasti krysanteemi ja värinokkonen aseteltu piristämään sekä ohikulkijoita että kirjastolle piipahtajia.
Tein pikkukirjastolle oman twittertilin (RouvanPikkukirjasto@RouvanP), jonne twiittailen pikku-uutisia niin pikkukirjastosta kuin muutakin kirjastoihin tai lukemiseen liittyvää. Sitä voi myös käydä katsomassa.
Säät vaihtelee, lukea voi säähän ja mielentilaan sopivaa kirjallisuutta. Löysinkin twitteristä monta mielenkiintoista tiliä, joita seuraamalla saa hyviä vinkkejä omaankin lukulistaan. Itselleni kolahti ainakin Sari Vuoriston Säätiedoitus merenkulkijoille (Amman lukuhetki@Ammanlukuhetki), ja Jane Mendelsohnin Minä olin Amelia Earhart, jossa kerrotaan yksi mahdollisuus, mitä tapahtui lentokoneen katoamisen jälkeen (Niina Tolonen@NeriumBlack). Menivät molemmat löydettävä ja luettava -listalleni.