Pääsiäinen Matildassa

Odotukset pääsiäisen suhteen olivat korkealla, neljä vapaapäivää, aurinko paistaa, kevättä ilmassa ja pääsee suppaamaan kauniissa säässä. Kun kiirastorstaina näki sääennusteet,  ymmärsi, että ihan näin tämä ei mene.  Pettymys oli suuri.

Matildanjärvi on lähes jäätön, kuten kuvasta näkee, eli kyllä sinne voisi laudalla tai kanootilla mennä, mutta turhan viileälle keli ja tuuli vielä kasvoissa tuntuu.  Lämpöä päivällä sellaiset +2, ja yöllä mennään reippaasti miinukselle.  Suomi nyt vaan on varsin pohjoisessa, ja kevät vasta aluillaan.

Mutta ainakin pitkäperjantai on sujunut oikein ihanasti. Kylmästä huolimatta, Matildassa on mukavaa.  Olemme tänään käyneet uudistetussa ja muuttaneessa Kahvila Kyläkonttorissa.  Joimme siellä kahvit uusista mukeista (mies kiittää, ei tykännyt ollenkaan vahoista, olivat pienet ja kiikkerät) ja söimme korvapuustit, jotka pettymyksekseni eivät olleet mainostettuja Kylä Pullia, mutta niitä sitten joku toinen kerta. Ostimme mukaan myös hyvännäköisen mustikkapiiraan, se odottaa vielä syömistä vaniljakastikkeen kera.

Sen jälkeen piipahdimme huomenna avattavaan Teijon Kansallispuistossa avattavaan Luontokeskukseen.  Sinne pääsi jo tänään käymään, ja hyvälle näytti: siellä on nyt kunnon kahvila!  Mikä ilo! Lisäksi sieltä löytyy pieni valikoima Scandinavian Outdoorin retkeilytarvikkeita.  Hypistelin kauan vedenkestävää tarvikepussia, mutta kun minulla on jo sopiva sellainen, niin en ostanut uutta, kun ei oikeasti ole tarvetta. Mutta sieltä löytyy useampia kokoja vesille, jos niille on tarvetta.

Lisäksi teimme vähän pihatöitä, ja aurinkokin pilkahteli.  Eikä hommia tehdessä palella, myssy vaan päähän ja käsineet käteen.

Niin, toki myös Pikkukirjastokuulumiset.  Hiljaista näin talviaikaan, mutta löysin itselleni taas kerran uutta lukemista: Henning Mankell, Likainen enkeli.  Tositapahtumiin perustuva romaani ruotsalaisnaisesta, joka piti ilotaloa 1900-luvun alun Afrikassa.  Luulisi tarinasta löytyvän monta ihmeellistä asiaa.

Hyvää pääsiäistä kaikille! Kyllä ne lämpimätkin kelit vielä tulevat :).

Täydellinen talvipäivä Matildassa

Pikkukirjaston kylä on lomaparatiisi myös näin talvella, varsinkin kun aurinko paistaa täydeltä taivaalta. Omaan päivään tänään kuului ensin lumityöt, pistin ranteeseen urheilukellon ja sykkeen mittaus päälle. Tulipa todistettua, että urheilusuorituksesta menee: keskisyke 131 ja maksimi 160, luokiteltuna kova- ja keskitehoinen harjoitus, ei paha.

Lumitöiden jälkeen saunaan.  Avantoa ei ole lähettyvillä, mutta hankeen pääsi sentään kahlaamaan.

Seuraavaksi oli vuorossa Pikkukirjastolla käynti, ja löytyihän sieltä taas mielenkiintoista luettavaa: Pirjo Hassisen Popula. Aloitin jo lukemisen, ja koukuttaahan se, kirjoitettu todella vetävästi.

Matildan vetonauloja on merenranta, ja sen läheisyyden palvelut. Tänään joimme kahvit Marinassa ja ostimme herkkurisotot Kahvila Kyläkonttorilta. Samalla tuli vaihdettua kuulumiset kahvilanpitäjän kanssa, olimme samaa mieltä, että tällainen talvipäivä on luksusta.

Teijolla kävimme ihastelemassa kirkkoa, ja kyläkaupasta haettiin aamuksi aamupalatarpeet. Palasimme mökille ja nautimme itsetehdyt laskiaispullat.  Mantelimassalla.

Ulos piti päästä vielä, kun aurinko paistoi niin kauniisti ja taivas hohti sinisyyttään. Joten pieni kävelyretki Matildanjärven rantaan oli seuraavana ohjelmassa. Sinne mennessä hiekoitin kulkuväylän Rouvan Pikkukirjastolle, se kun oli lumenluonnin jälkeen paljastuneen jään takia liukas.  Ei sovi, että joku likastuisi kirjastolla käydessään. Loppupäivään kuuluu vielä pizzanteko ja leffailta.

Tervetuloa Mathildedaliin!