Pääsiäinen Matildassa

Odotukset pääsiäisen suhteen olivat korkealla, neljä vapaapäivää, aurinko paistaa, kevättä ilmassa ja pääsee suppaamaan kauniissa säässä. Kun kiirastorstaina näki sääennusteet,  ymmärsi, että ihan näin tämä ei mene.  Pettymys oli suuri.

Matildanjärvi on lähes jäätön, kuten kuvasta näkee, eli kyllä sinne voisi laudalla tai kanootilla mennä, mutta turhan viileälle keli ja tuuli vielä kasvoissa tuntuu.  Lämpöä päivällä sellaiset +2, ja yöllä mennään reippaasti miinukselle.  Suomi nyt vaan on varsin pohjoisessa, ja kevät vasta aluillaan.

Mutta ainakin pitkäperjantai on sujunut oikein ihanasti. Kylmästä huolimatta, Matildassa on mukavaa.  Olemme tänään käyneet uudistetussa ja muuttaneessa Kahvila Kyläkonttorissa.  Joimme siellä kahvit uusista mukeista (mies kiittää, ei tykännyt ollenkaan vahoista, olivat pienet ja kiikkerät) ja söimme korvapuustit, jotka pettymyksekseni eivät olleet mainostettuja Kylä Pullia, mutta niitä sitten joku toinen kerta. Ostimme mukaan myös hyvännäköisen mustikkapiiraan, se odottaa vielä syömistä vaniljakastikkeen kera.

Sen jälkeen piipahdimme huomenna avattavaan Teijon Kansallispuistossa avattavaan Luontokeskukseen.  Sinne pääsi jo tänään käymään, ja hyvälle näytti: siellä on nyt kunnon kahvila!  Mikä ilo! Lisäksi sieltä löytyy pieni valikoima Scandinavian Outdoorin retkeilytarvikkeita.  Hypistelin kauan vedenkestävää tarvikepussia, mutta kun minulla on jo sopiva sellainen, niin en ostanut uutta, kun ei oikeasti ole tarvetta. Mutta sieltä löytyy useampia kokoja vesille, jos niille on tarvetta.

Lisäksi teimme vähän pihatöitä, ja aurinkokin pilkahteli.  Eikä hommia tehdessä palella, myssy vaan päähän ja käsineet käteen.

Niin, toki myös Pikkukirjastokuulumiset.  Hiljaista näin talviaikaan, mutta löysin itselleni taas kerran uutta lukemista: Henning Mankell, Likainen enkeli.  Tositapahtumiin perustuva romaani ruotsalaisnaisesta, joka piti ilotaloa 1900-luvun alun Afrikassa.  Luulisi tarinasta löytyvän monta ihmeellistä asiaa.

Hyvää pääsiäistä kaikille! Kyllä ne lämpimätkin kelit vielä tulevat :).